suurta pientä onnea toivoen

Torstaina 15. pvä syntyi piiitkän ja vaiherikkaan sektion jälkeen suloinen poikavauvamme. Sektio tehtiin siis suunnitellusti hybridisalissa ja paikalla taisi olla noin parikymmentä henkilöä, tiimit monelta eri osastota ja sali oli täynnä jos jonkinlaisia koneita ja vempaimia. Olin salissa noin klo 7 aamulla. Valmisteluiden jälkeen verisuonikirurgi ja radiologi aloittivat pitkän operaation asettamalla varjoaineen sekä kuvantamislaitteiden avustamina pari biomateriaalistenttiä lantiopohjan valtimoihin estämään massiivista verenvuotoa. Tuo "projekti" kesti yllättävän kauan mutta vihdoin se oli ohi ja lastenlääkärin saavuttua paikalle itse sektio sai alkaa. Kuulin, kuinka leikkaava lääkäri ihmetteli missä pikkuinen oikein on ja sitten jo kohta, klo 10:38, syntyi meidän suloinen poikavauvamme. Vielä en kuitenkaan nähnyt vauvaamme ja jännittyneenä odotin ensiparkaisuja ja tulihan ne sieltä ja oikein hyvät parkaisut olikin. Kysyin lähimmältä hoitajalta mitä tapahtuu ja että onhan kaikki hyvin. Kuulemma kätilöt sekä lastenlääkäri tarkistivat vauvan vointia ja kaikki näytti olevan oikein hyvin. Ihanaa!   

Kun lääkärit aloittivan haasteellisemmat tehtävänsä eli istukan poistamisen sekä mahdollisen verenvuodon estämisen, minä vain haltioituneena kuuntelin meidän pienokaisemme voimakasta itkua. Onnekseni sekä leikkaavan lääkärin yllätykseksi istukka irtosikin yllättävän helposti ja muutaman verisuoniompeleen jälkeen verenvuotokin saatiin tyrehdettyä. Eli kaikki meni paremmin kuin hyvin! Vauvaakin käytiin näyttämässä minulle. Näin pienen vilauksen komeasta, suloisesti rääkyvästä, pojastamme ennen kuin hänet vietiin lämpöpöydällä synnytyssalien vastasyntyneiden hoitohuoneeseen, jossa mieheni odotti kuumeisesti ja hermostuneena uutta perheenjäsentämme. Olo siinä leikkauspöydäällä maatessani alkoin tuntien kuluessa olla jo hieman tukala ja puutunut. Mitään kipua en luonnollisestikaan tuntenut, mutta selkä ja jalat tuntuivat tosi ikävästi puutuneilta ja tietty halusin malttamattomana vauvamme sekä mieheni luokse. Mutta leikkaus ei ollut vielä ohi. Luonnollisesti vatsani kursittiin kiinni ja verisuonikirurgi tuli sulkemaan operoimansa verisuonisysteemit... ja taas aikaa kului... Vihdoin ehkä siinä yhden kahden aikoihin pääsin pois salista ja minut vietiin heräämöön. Kyselin että tarviiko mun oikeesti olla täällä, joten leikkauksessa mukana olleen lääkärin tullessa vierailulle heräämöön, sain leikkauksen jälkeisten toimintaohjeiden saatuani poistua osastolle. 

Olo oli aivan käsittämätön, tai on yhä  , sain vihdoin koskettaa meidän odotettua, toivottua ja ihanaa vauvaamme
- meidän suurta pientä onnea!

Huh hellettä! Voi että tätä kuumuuden määrää! Parina päivän olen ollut kyllä tosi saamaton. Tulee vain lepäiltyä kotona varjossa ja käytyä aina silloin tällöin viilentävässä suihkussa. Tuntuu, että pienenkin askareen suorittaminen on jotenkin aivan tosi vaikeaa. No ehkä olo muuttuu ja helle hellittää, kun toivottavasti päästään ensiviikolla vauvan kanssa hyvinvoivina kotiin... mutta siihen on vielä aikaa.... 

Tällä hetkellä olo on malttamaton ja tietty tuleva leikkaus vähän jännittää, mutta odotan sektiokokemusta myös mielenkiinnolla. Vauvaa haluaisin toki kovasti jo nähdä ja hoivata, mutta toisaalta rauskausaika on mennyt paljon paremmin kuin osasin aavistaa ja on ollut aivan uskomattoman ihanaa kantaa tulevaa lastamme vatsassani, välillä arvuutellen pienokaisen asentoa ja välillä iloiten ihanista möyrimisistä ja potkuista, joten varmasti kaiken uskomattoman ihanan keskellä tulen välillä kaiholla muistelemaan raskaustuntemuksia.  

Parin tunninpäästä lähdetään keskussairaalaan. Menen sinne osastolle yöksi ja aamulla aikaisin olisi sitten sektion aika. Mies tulee aamuvarhaisella osastolle katsomaan josko kuitenkin pääsisi leikkaukseen mukaan tai ainakin jää odottelemaan pikkuista kääröä paijattavaksi. Saas nähdä kuinka huominen menee. Toivon kovasti että vauvalla olisi kaikki hyvin ja ettei mulle tulisi mitään suuria verenvuotoja ja istukkakin irtoisi siististi. Tietty olis huippua jos imetys lähtis hyvin käyntiin sairaalassa oloaikana ja leikkaushaava paranisi ongelmitta...   Kovasti toivomuksia, mutta päälimmäisenä luonnollisesti vauvan terveys ja hyvinvointi.... kaikesta muusta loppuenlopuksi varmasti selvitään, tavalla tai toisella.  

Ei kait tässä voi muutakuin lähteä matkaan suurella luottamuksella lääkäreiden sekä sairaalahenkilökunnan ammattitaitoon. Ilman sitä enpä taisi olla hengissä alkuunkaan eikä meille olisi ikinä tullut tätä raskauttakaan. On se vain niin ihanaa elää 2000-luvulla !!

Wow! Seuraavan kerran toivottavasti kirjoittelen tänne pienen nyytin onnellisena äitinä. Aivan uskomatonta !!

Niinpä sitä taas käytiin äitiyspolilla. Siellä menikin melkein koko päivä, kun päivä oli täyteen buukattu ja minut oli laitettu extrana kiirreellisyyden takia. Onneksi informoivat hyvin, joten osasin varautua odotteluihin.

VIhdoin parin tunnin odottelun jälkeen aivan tosi mukava nuori naislääkäri otti minut vastaan. Kertoi magneettikuvauksen tuloksista ja lääkäritiimin leikkausratkasusta. Sitten lääkäri vielä ultrasi vauvaa, jotta kaikki on siellä yhä hyvin. Ja hyvinhän pienokaisella siellä vatsassa näytti menevän; kokoarviokin saatiin isommaksi, joten ei sieltä mitään ihan minipientä vauvaa ole tulossa vaan ihan kuulemma normaalin kokoinen. Vauvan syke oli hyvä, vauva liikkui kokoajan tosi reippaasti ja sai hyvin ravintoa napanuoraa pitkin. Istukka oli toki entisellä paikallaan täydellisesti etinen, mutta siistinnäköinen. Sitten sainkin odotella tietoa leikkauspäivästä kun lääkäri ja kätilöt aloittivat soittorumban ympäri sairaalaa sopiakseen leikkaussalissa olevasta henkilökunnasta yms.

Välillä kävin lounaalla ja anestesialääkäriä moikkaamassa. Sitten taas odottelua ja odottelua. Vihdoin sain mennä kätilöä tapaamaan. Muutama järjestelysoitto vielä ja sitten leikkauspäivän ohjelma alkoi selkiintyyn. Menen keskiviikkoiltana sairaalaan ja torstaiaamuna spinaalipuudutuksen sekä epiduraalin jälkeen olisi tarkoitus ensin yrittää sulkea kohdun verisuonia biohajoavin sulkukatetrein ja sitten tehdään itse sektio hybridisalissa. Näin tehtävä leikkaus on kuulemma melko harvinainen jopa isossa yliopistollisessa keskussairaalassa ja paikalle tulee niin paljon henkilökuntaa eri osastoilta, että todennäköisesti mies ei pääsekään sektioon mukaan. Tuore isä saa kyllä sitten heti mahdollisuuksien mukaan olla vauvan kanssa, kun sillä aikaa äidistä yritetään irroittaa istukkaa ja vatsa kursitaan kokoon. 

Vielä viikonloppu ja muutama päivä niin ollaankin jo matkalla sairaalaan ja leikkausta. Nyt viikonloppuna olis tarkoitus laittaa kaikki viimeisetkin säädöt vauvaa varten valmiiksi ja pakata sairaalakassi. Pitäis vain muistaa ottaa tosi iisisti jottei vain yhtään vuotoa tai/ja supistuksia tulisi ennen asetettua h-hetkeä. Onneksi mies on luvannut esim. siiivota kodin  joten mä yritän myös lepäillä    

Tiistaina oltiin keskussairaalassa synnytystapa-arviossa. Siellä oli vähän omissa oloissaan oleva naislääkäri ja mukava kätilö jotka ottivat meidät vastaan. Lääkäri ultrasi lähes välittömästi ja kutsui osaston ylilääkärinkin katsomaan tilannetta ja antamaan arvionsa. Tilanne ei näyttänyt kovin hyvältä. Istukka oli niin kuin jo tiedettiinkin, totaalisesti etinen ja se kasvaa yli 5 cm kohdunsuun yli. Sikiö oli perätilassa hieman viistossa perä vasemmalla. Ultralla näkyvyys jäi korkeintaan kohtalaiseksi, mutta saadulilla mitoilla sikiön painoarvio selkeästi alle normaalin. Istukan ja kohtulihaksen välillä runsaasti kiinnikkeitä jotka kiertävät istukkaa. Erityisesti istukan alaosassa sekä kohdunkaulan päälle tulevassa osassa poikkeavia virtauksia (isoja verisuonia joita ei siis pitäisi olla). Tämän vuoksi tuleva sektio täytyy tehdä hyvissä ajoin ja hyvin suunniteltuna. Verenvuotoriski merkittävä. Jos yksikin supistus tai pikkuruinen tippa veristä vuotoa tulee, niin suunta välittömästi kohti yliopistollista keskussairaalaa.

Hyviä puolia: sikiö liikkuu erittäin vireästi. Ainakaan tähän mennessä ei ole ollut supistuksia eikä vuotoa. Kohdunkaula on täysimittainen ja yhä siis kiinni. 

Ensi viikon tiistaina olisi toka synnytystapa-arvio jossa katsotaan tarkempi synnytysajankohta (nyt vain siis arvioitiin sektio tehtäväksi raskausviikoilla 37-38) ja suunnitellaan synnytyksen järjestely sekä tietenkin tehdään sikiön hyvinvointikontrolli. Lisäksi käyn veritesteissä jotta minulle sopivaa verta varataan tarpeeksi leikkaus-/hybridisaliin ja käyn anestesialääkärin juttusilla.

Vointi on vatsan kokoon verrattuna varsin hyvä. Kuuma on kuin olisi saunassa ja liitoskivut vaivaavat joten esim. asennonvaihtaminen ja liikkeelle lähtö tuottavat melkoiset kivut. Muita vaivoja ei sitten olekaan ollut paitsi ihan nyt parina yönä sain ihan hillittömät krampit/suonenvedot sääriin. Peitonkäyttö auttoi kyllä kramppeihin, mutta sitten tulikin taas tosi tosi kuuma    

Sain viimeviikolla kutsukirjeen keskussairaalasta. Synnytystapa-arvioon mennään Juhannuksen jälkeen tiistaina eli siis jo viikon päästä. Saas nähdä mille päivälle saadaan aika sektioon. 

Kohta saakin siirtyä Juhannuksen ja äitiysloman viettoon. Töistä ei kyllä yhtään huvittais vielä kotiutua. Mä varmaan tylsistyn siellä kuoliaaksi vaikka siellä kyllä olisi vähän järkkäyshommiakin, mutta eipä niiden takia tarvitsisi vallan töitä lopettaa. Taidanpa siis vähän poikkeilla töissä vaikka äitiysloma virallisesti alkaakin   

Viimeviikon torstaina kävin taas neuvolassa. Siellä ei ilmennyt mitään ihmeitä. Verenpaine ennallaan, painoa hieman lisää, hemoglobiinia ei edes mitattu. sf-mitta 34 ja vauva todennäköisesti raivotarjonnaassa. Viimeaikasten möyrimisien mukaan asento kyllä taitaa vaihtua ihan melkein päivittäin tai siis öittäin.  

Eilen oli kauan odotettu ultra jossa tehtiin vauvan kokoarvio ja katsottiin onko istukka vielä etinen vaikko siirtynyt parempaan paikkaan. Vauva oli vatsassa poikittain ja pikkuherran arvioitu paino (rv 33+2) oli 2340g jonka mukaan syntymäpaino taisi olla jotain 3 ja puolen kilon paikkeilla. Istukan sijainnin vuoksihan me tämä extraultra-aika saatiin ja olihan se istukka vahvasti kiinni kohdun pohjalla kohdunkaulan päällä eli ultralääkärin diagnoosi oli "totaali etinen istukka". Lääkäri kirjoitti lähetteen keskussairaalaan synnytystapa-arvioon. Mä niin toivoin ja olin jo itseäni ja miestänikin valmistanut alatiesynnytykseen, mutta nyt siis meidän pieni suuri onni syntyykin sektiolla. Onhan siinä aina omat erilaiset riskinsä, mutta toivataan että kaikki menee silti hyvin ja mikä tarkeintä: meille syntyy meidän lapsi, tavalla tai toisella.

Soitin neuvolaan kertoakseni näitä uusia uutisia ja samalla sitten neuvolatäti perui meidän seuraavan neuvolalääkäriajan ja synnytysvalmennuksen tarpeettomana. Nyt sitten vai odotetaan kirjettä sairaalalta ja katsotaan koska sinne sitten saa mennä tutkittavaksi ja sopimaan sektioaikaa.

Aika kulkee kuin siivillä. Töissä on kova kiire ja kotonakin pitäisi laittaa paikat kuntoon vauvaa varten. Olen pessyt urakalla äitiyspakkauksen sekä sukulaisilta ja tuttavilta saatuja vaatteita. Niitä onkin kertynyt jo lukuisia muovikassillisia... tarvitseekohan vauva niistä puoliakaan. Me ostettiin Ikeasta edukas pinnasänky + patja ja netinkautta hoitopöytä. Pinnasänky kootaan varmaan tällä viikolla ja hoitopöytä saa uuden maalikerroksen. Saatiin vain kympillä aivan tosi hyvä, tukeva ja isoin säilytyslaatikoin varustettu hoitopöytä jossa on kyllä ihan siisti maali, mutta mä haluan vähän säätää väriä. Mä oon kyllä tosi yllättynyt kuinka edullisesti kaikkia tosi siistejä jä hyviä vauvatavaroita saa vähän käytettynä ja ihan pienellä vaivalla. Tässä ollaan säästetty vaikka kuinka paljon vaikka kaikki vauvalle ostetut tavarat on kyllä ihan priimaa ja niitä tuntuu olevan jo aivan liikaa  

Toukokuun lopulla, raskausviikolla 30+2, oltiin neuvolassa. Hemoglobiini oli vähän laskenut 125  -> 119. Verenpaine ja paino olivat melkein samat kuin aikaisemmallakin kerralla. SF-mitta 32 cm, eli aikas paljon ja se kyllä tuntuu ja näkyy. Pikkuherran syketaajuus vaihteli taas mukavasti ja liikkeiden määrä oli normaali. Neuvolatäti sanoi, että vauva on ilmeisesti vielä perätilassa, mutta eipä se vielä mitään haittaa. Tässä on vielä muutama viikko aikaa siirtyä oikeaan asentoon. 

Olo on ollut hyvä ja on aivan ihanaa olla raskaana. Vain entisestään voimistuneet liitoskivut vaivaavat jo aikas paljon. Enpä tiedä tehooko niihin mikään, mutta kohta jo olis mukava saada vähän jotain apuja. Näin jäljelläolevien raskausviikkojen huvetessa synnytyskin käy jo usein mielessä. Toivon, että etinen istukkani olisi siirtynyt ja alatiesynnytys olisi mahdollinen. Jo alle viikon päästä (14.pvä) onkin "istukka"-ultra, joten sen jälkeen toivottavasti taas viisaampi. 

Neuvola olisi taas tällä viikolla ja ensviikolla mennään synnytysvalmennukseen.   

Raskausviikkoja kertyy mukavaan tahtiin. Uskomatonta että laskettuunaikaan on enää alle sata, tai itseasiassa enää alle 90, päivää. Masuasukki potkii jo melko voimakkaasti ja välillä möyrii ilmeisesti asentoaan vaihtaen, että olis tosi kiva tietää mitenpäin ja missä asennossa siellä oikein ollaan. Vatsa on kasvanut aikas hurjaa vauhtia; kyllä sitä pitikin odotella. Eikä tuo kasvu ilmeisesti tähän lopu  

Tänään kävin toistamiseen neuvolalääkärillä. Alunperin mulla oli aika varattuna jo viimeviikolle, mutta lääkärin sairastumisen takia meninkin vasta nyt. Lääkäri oli luonnollisesti sama joka oli raskauden ensimmäisen kolmanneksen lääkärikäynnilläkin, eli ei se paras mahdollinen. Kuinka voikin olla epämiellyttävä ja mielestäni myös aivan ammattitaidoton naislääkäri. Esimerkiksi sydänääniä kuunneltiin just niin kauan, että doblerin näytölle tuli syketaajuus. SF-mitan lääkäri päätti mitata paukauttamalla pallean alapuolelle kämmensyrjällään ja ihan ilman ennakkovaroitusta tai muita tunnusteluja. Mietin vain ettei onneksi lyönyt kohtaan missä vauva on.

Kävin iloisen neuvolatädin luona mittauttamassa verenpaineen yms. Verenpaine oli alempi kuin aikaisemmin, mutta silti vielä ihan hyvä. Painoo oli mulle tullut taas lisää, vaikka vähän niinkuin ajattelin ettei sitä tulisi. Seuraavina viikkoina voisi oikeesti yritttää syödä vielä terveellisemmin ja lisätä liikuntaa. Hemoglobiinia ei tälläkertaa mitattukaan, ehkä sit enskerralla joka muuten on jo alle kolmen viikon päästä.

Me ollaan tässä vauvainnostuksissamme osteltu vähän lisää vauvatavaroita. Käytettynä ollaan löydetty ihan mukavia tuotteita niin huuto.netistä kuin kirppareilta ja vähän myös sukulaisilta. Nyt meillä on pari kivaa sitteriä, ihana värikäs leikkimatto, yhdistelmävaunut, vähän kestovaippoja ja muutama vauvanvaate. Saimme mun vanhemmilta esim mun vanhan muovipäällysteisen vauvan katselukirjan. Se on ihanan retro. Kohta voitais perehtyä pinnasänkyihin ja tietty pitäis ostaa hoitopöytä ja joku kiva laatikosto/lipasto vauvan tarvikkeille ja vaatteille. Ihanaa, että meille on tulossa vauva !!   

Koska painoindeksini on sen verran korkea, kävin viimeviikon tiistaina sokerirasituskokeessa. Aamulla tyhjään vatsaan nautittu muutaman desin makea neste oli yllättävän helppo juoda. Hieman vain puistatti tuo juoman makeus. Jotenkin luulin, että juomaa olisi pitänyt juoda tosi paljon, mutta tosiaan tuo pari-kolme desiä meni ihan heittämällä. Verta otettiin siis ennen juomaa, tunti juoman jälkeen ja viimeinen verinäyte 2 tuntia juoman jälkeen. Onneksi otin viimeisimmät vauva-lehdet mukaan, joten parin tunnin odottelut meni suhteellisen vaivattomasti. Testin jälkeen teki kyllä mieli juoda raikasta vettä ja syödä jotain pientä suolaista, mutta muuten olo oli ihan tosi hyvä. Kokeen tuloksista soitin seuraavana päivänä neuvolaan. Onnekseni veriarvoni olivat todella hyvät; ei kuulemma mitään viittausta diabetekseen. 

Haettiin pikkuherralle OP-Pohjolasta, siellä kun on meidän kaikki vakuutukset ja asuntolainakin, syntymättömän lapsen vakuutus. Vakuutusta varten tuli täyttää hakemuslomake sekä liittää siihen kopiot äitiyskortin jokaisesta sivusta. Meidän "vakuutus-setä" sanoi, että ei pitäisi olla mitään syytä miksei vakuutusta hyväksyttäisi, joten nyt odotellaan laskua saapuvaksi. Vakuutus kustantanee noin 300 euroa/vuosi. Toivottavasti vakuutus on turha. Mutta jos pikkuiselle tulee jotain, niin saadaan pieni suuri aarteeme sitten ainakin nopsasti hyviin hoitoihin.

Laitoin ihan huhtikuun ekoina päivinä äitiyspakkaushakemuksen Kelaan. Vihdoin viimeviikon perjantaina päivänpostin seasta löytyi pakettikortti. Jee, äitiyspakkaus odotti Postissa ja täytyihän se tietty heti sieltä hakea. Yllätyksekseni se laatikko oli ihan mieleetömän iso ja painava ja ihan täynnä tavaraa. Siis aivan upeeta, että valtio antaa näin paljon hyviä tuotteita vauvan perheelle. Arabimaasta kotoisin oleva miehenikään ei malta olla hämmästelemättä ja ihastelematta tuota tavaran paljoutta. Hienoja vaatteita ja tarvikkeita! Meille tuli siis vuoden 2009 äitiyspakkaus. Mutta heti viikonloppuna huomasin, että Kelan sivuille oli tullut kuvat uudesta, vuoden 2010, pakkauksesta. No tietty vaatteiden kuosit näytti vähän pirteemmiltä ja olihan siellä uutuutena AIO-kestovaippakin joka kieltämättä olisi ollut aikas kiva, kun kuitenkin tarkoituksemme olisi ryhtyä kestovaippaileen. No mutta ei se kestovaippailu taida olla tuosta yhdestä vaipasta kiinni  

Olo on ollut tähän mennessä tosi hyvä. Aika voimakkaat liitoskivut on tullut kuvioihin mukaan jo muutamia viikkoja sitten, mutta kyllä niiden kanssa pärjää ja onhan se hyvä että raskaus sentään jotenkin tuntuu.   Vauva potkii aina vain voimakkaammin ja se on ihan ihanaa. Lienekkö sieltä tulossa joku tanssija-juoksija-jalkapalloilija. Jopa miehenikin näki pikkuherran potkusarjat vatsan päältä jo parisen viikkoa sitten.   

Huomenna mennäänkin taas neuvolalääkärille. Toivottavasti kaikki on hyvin.

Viime lauantain oli aivan huippupäivä. Mä tunsin useaan otteeseen vauvan potkuja ja jossain vaiheessa menin oikein sängylle niitä tarkemmin tunnustelemaan. Laitoin käteni siihen vatsan päälle ja yllätyksekseni tunsin potkun myös käteeeni. WAU! Miehenikin tuli tätä ihmettä tunnustelemaan, vaikka sanoinkin että ei se pikkuinen varmaan nyt tietty potki kun oikein tullaan sitä porukalla kuulosteleen. Mieheni laittoin kätensä samaan paikkaan jossa kätenikin oli ollut ja ei mennyt kuin alle puoliminsaa niin johan potkut osuivat miehenikin tunnusteltavaksi ja olihan ne oikein parit kunnolliset sarjapotkut. Niitä sitten ihmeteltiin hymyssäsuin ihan koko viikonloppu. Siis aivan huippua!

Eilen, rv 22+3, kävin taas neuvolassa. Siellä oli neuvolatädin lisäksi mukava ja reipas kätilöopiskelija eli käynti oli taas oiken leppoisa ja miellyttävä.  Tietty taas tehtiin tutut mittaukset: hemoglobiini yhä 125, kuulemma loistava. Verenpaine vähän laskenut edellisestä eli sekin silti ihan hyvä. Mulle on tullut vähän painoa lisää, mutta kuulemma normaalia. Seuraavaan neuvolakertaan yritän kyllä pitää taas painon samoissa. Nyt tais tulla herkuteltua vähän liikaa    . Fundus-mitta 22 cm eli ihan reippaasti oli kohtu kasvanut. Pikkuherran sykettä kuunneltiin ja se oli ihan hyvä paitsi että ilmeisesti istukka vaimensi kuuluvuutta jonkinverran. Herra oli mukavasti liikkeellä lähes koko neuvolakäynnin ja hienosti osas potkasta doblerin anturiinkin. Sain neuvolasta Kelaa varten hakemuspapereita ja info-vihkosen. Tällä kertaa tehtiin myös vauvan tuberkuloosirokotussuostumus ja sairaalaan valmiiksi jo synnytys"lähete", josta ilmenee mun henkilötietojen lisäksi laskettuaika, lääkkeet, allergiat yms. 

Tänään varmaan tulee lähetettyä tuo äitiysavustus (=äitiyspakkaus) ja äitiysraha hakemus. Vanhempainraha-juttuja tullee varmaan katsottua ja haettua sitten kun tietää enemmän sen tarpeesta, työstä ja kuinka vauvan kanssa arki oikein sujuu.

Huhtikuun loppupuolella onkin sitten jo sokerirasituskoe ja neuvolalääkärille meno.   

Olen jo monta viikkoa odottanut selviä tuntemuksia vauvan liikkeistä/potkuista. Valitettavasti en ole oikein mitään merkkejä vauvan liikendinnästä saanu. Joskus, ihan muutaman kerran, olen tuntenut jotain, mutta ehkä se olikin vain mun oma vatsa. Olen lueskellut monesta lähteestä kuinka vauvan liikkeet olisi voinut tuntea jo useita viikkoja sitten ja nyt pitäisi jo muka tietää vauvan rytmi yms noiden liikkeiden perusteella.... no hö! mä en tosiaan ole tuntenut mitään ja siksi huoli vauvasta kasvoi ja kasvoi. Onneksi eilen illalla tv:tä katsellessani tunsin jotain. Sanoinkin miehelleni että nyt kyllä vauva potki. Se ei voinut olla mitään muuta. Tänään lähes koko aamun ja aamupäivän tunsin aina silloin tällöin samoilla kohdin saman tyyppiset liikkeet. Aivan uskomatonta! Viimeksi just pari päivää sitten valitin miehelleni huolissani kun en mä mitään tunne ja nyt saankin nautiskella aivan selkeistä tuntemuksista ja vielä oikein ruhtinaallisesti. Ihanaa, että pikkuinen sieltä viestittelee olemassaolostaan!

Kävin tänään taas keskusäitiysneuvolassa ja sain nauttia masuasukin huippushowsta. Pikkuinen oli siis aamupäivästä asti touhuissan joten keskipäivällä saatiin ultrakuviin liikkuvainen pienokainen. Nyt vähän paremmassa asennossa kuin viimeksi joten ultraaja kehui näkymää hyväksi. Vauvan kaikki rakenteet OK ja mittausten mukaan painoa pikkuiselle olisi kahden viikon aikana tullut hyvät 99 grammaa. Eli sikiön paino nyt 434g. Ja ei ihme, että olin tuntenut liikkeitä. Vauvan oli lähes kaksin kerroin, peppu alhaalla ja jalat vartalon edessä vatsaani esim. kantapäillään potkien. Aikaisemmin vauva oli niin, että potkut ilmeisesti osuivat kohdunsuulla sijaitsevaan istukkaan ja istukan vaimentavia potkujahan on paljon vaikeampi tuntea... Niin ja tänään vahvistui komeasti sekin että poikavauvahan meille on tulossa.

Puoliväli lähenee ja raskaus alkaa pikkuhiljaa näkyä. Piti ostaa isommat, venyvämmät housut ja rintaliivienkin koko oli hyvä päivittää. Kyllähän siihen olikin jo kova tarve, sillä jo ennestään hehtaari rintojeni kuppikoko oli kasvanut kahdella... mihin kirjaimiin tässä vielä mennäänkään !!  

Koska mieheni sai uuden työpaikan ja koulutus tähän työhön alkaa samana päivän kuin meillä olisi ollut ultra, siirsin ultra-aikaa. Uuden ajan saimme tän viikon tiistaille ja oli tosi mukavaa kun miehenikin pääsi näin siis mukaan. Ultrassa näkyi aktiivinen masuasukki jonka rakenteet OK. Oli aivan super-ihanaa ja rauhottavaa nähdä pikkuinen potkivana ja sydän sykkivänä; mä kun en ole vielä tuntenut mitään liikkeitä/potkuja. No, ehkä yhdet moksautukset, mutta ei niistä voinut olla varma oliko se vauva vai jotain ihan muuta. Ultrassa saatiin uusia mittoja: sikiön arvioitu paino 335g. HC 169.7, BM(?) 47, AC 147.9 ja FE(?) 32.6. Ultran mukaan oltais tuolloin oltu viikoilla 20+0, mutta hedelmöitysajankohdan mukaan mentiin siis viikoilla 19+3. Lopuksi kysäsin näkyykö kuvassa tyttö vai poika. Hetken ultrattuaan mukava utran täti sanoi, että ehkä olis poika tulossa, mutta varmaksi ei sitä sanoisi. Koska kaikkia mittoja (esim munuaisista) ei saatu mitattua, menen kahden viikon päästä (23. pvä) uudelleen ultraan. Silloin varmistunee myös tuo sukupuoli. Ultraan saan mennä vielä myöhemminkin, sillä istukka on vahvasti etinen. Tuohon liittyvä kontrolliultra on vasta raskausviikoilla 32-34 joten toivotaan, että ennen sitä kohdun kasvaessa istukka siirtyisi turvallisempaan paikkaan. 

Vauvatavaroitakin on tullu edullisesti, ympäristöä ja kierrätystä kunnioittaen, hankittua. Britax turvakaukalo, parit kestovaipat ja "uimavaippapöksyt" odottavat kiltisti käyttäjäänsä työ/vieras/lasten huoneen nurkassa. Kovasti me jo haaveillaan pikkuisesta ja olenkin ahkerasti seurannut esim. huuto.netissä myytäviä yhdistelmävaunuja, sittereitä jne... Eiköhän sieltä jotkut kivat löydy. 

Tänään mennään otsikon mukaisilla viikoilla. Hirvittävästä flunssasta on melkein päästy eroon. Raskausoireena on ainoastaan kova päänsärky, silloin tällöin nivusissa/alavatsassa tuntuvia särkyjä ja hieman kasvanut vatsa  

Kävin eilen neuvolassa. Paino -100g. Hemoglobiini vähän laskenut eli nyt 126, mutta kuulemma vielä tosi hyvä. Verenpaine sama, eli ihan ok. Fundus-mitta 15 cm. Pissa puhdas. Tällä kertaa vauvan sydämensykettä kuunneltiinkin melko pitkään. Syke ei kuulunut ihan terävimmin, mutta se oli kuitenkin tosi hyvä. Vauvan syketaajuus vaihteli 135-155 välillä. Oli jännä kuulla kun syketaajuus oli välillä aikas nopea ja sitten kohta rauhottui. Terveydenhoitaja sanoi, että syketaajuuden vaihtelu on hyvä merkki. Silloin vauva joskus rauhottuu ja joskus taas vaihtaa asentoa tai potkii yms. Neuvolatäti sanoi, että tästä eteenpäin vauvan sykettä kuunnellaan jokaisella neuvolakerralla. Aivan mahtavaa!! Seuraavan kerran neuvolaan mennään tiistaina 30.03. Silloin esim. katsotaan äitiysraha yms. juttuja. Eli eikös se tarkoita, että silloin voi jo hakea Kelalta äitiyspakkausta. Upeeta!! 

Mutta ennen tuota neuvolaa me mennään rakenneultraan. Tuo ultrausaika on jo alle kolmen viikon päästä, 15.3. Siis aivan uskomatonta, silloin ollaan jo raskauden puolessa välissä! Tottakai ensimmäisenä mielessä pyörii kysymys, että onkohan vauvalla kaikki ok. Mutta täytyy kyllä myöntää että odotan tietoa myös vauvan sukupuolesta. Ei sillä, että sukupuolella olisi mitään väliä, mutta olisihan se muuten mukava tietää.    

Ensimmäinen ostos vauvalle on tehty. Viimeviikolla kävimme ensimmäistä kertaa vauvatavarakaupassa, kun ostimme ystäviemme vauvalle lahjaa. Siinä samassa tarttui matkaamme aivan ihana ihanan pehmeä bambupuuvillainen oranssi-ruskea 60-senttinen puolibody(?) joka päätyi meidän hyllylle odottamaan omaa pienokaistamme.

Tämä raskaus on kyllä ollut aivan ihana ja uskomaton asia. Joka päivä nipistän itseäni etten vain näe vain kaunista unta. Nyt puolen välin lähestyessä luottamus raskauden jatkumiseen on hieman vahvistunut, mutta kyllä joka päivä pariin kertaan käy mielessä myös ikävämpi vaihtoehto. Mutta ihanaa, että olen kuitenkin raskaana, vaikka sen en uskonut olevan mahdollistakaan.

Raskaus etenee mukavasti omalla painollaan. Olo on ollut ihan hyvä. Välillä alavatsassa vihloo, kun kohtu kasvaa, mutta mitään muita oireita ei ole oikein ollutkaan. Tän viikon olen ollut ihan hirveessä flunssassa joten sen puolesta olo on tosi kurja, mutta eiköhän se kohta tokene.

Kovasti olen blogeista katsellut toisten masukuvia. Mulla kun ei oikein tunnu saatika näy missään tämä raskaus. Olen yrittänyt tunnustella vatsaa, mutta eipä siellä mitään kovin merkittävää ole tuntunut. Eilen kun oiken tunnustelin, niin ehkä siellä vatsassa oli jotain. Pyysin miestänikin tunnustelemaan. Hänen mielestä painelin vatsaani aivan liian kovakouraisesti ja kuulemma pitää vain jaksaa odottaa - kyllä se vatsa sieltä kasvaa....  Plää... mä haluaisin jo sellaisen masun ja tietty jo tuntea potkut yms.  

Nonni, nyt on lääkärikin tavattu. Ensin ja lopuksi nähtiin terveydenhoitaja, kirjattiin tietoja äitiyskorttiin ja välillä mentiin lääkärille. Tämän raskauden aikaansaamiseksi ja sen aikana on saanut tavata aivan superihania ihmisiä. Mutta nyt täytyy kyllä sanoa, että ei paljon nuivempaa ja ilottomampaa lääkäriä voisi olla. Onneksi meidän terveydenhoitaja on niin hymyileväinen ja kiva ja osasi vieläpä varoittaa lääkärin tavoista etukäteen, niin tämän päiväisestä käynnistä jäi kyllä kuitenkin tosi tosi hyvä fiilis ja tietty se pääasia eli sykkeen pikainen kuuleminen rauhoitti ja ilahdutti älyttömästi. 

Sikiön syke 154. Kuulemma normaali.
Kohtu kasvanut normaalisti ja sen asento ok.

Eilen illalla koin kauhean yllätyksen. WC-käynnin jälkeen kömmin peiton alle ja mieleni täyttyi keskenmenoajatuksista. Hetken sängyssä panikoidessani raahauduin tietsikalle ja laitoin googlen töihin. Mieheni oli jo ennättänyt löytää äidinkielellään infoa ja onneksemme myös minä löysin netistä useita keskusteluja kuinka veristä vuotoa on tullut raskausviikoilla 12-13 ilman että sikiö olisi siitä kärsinyt. Mutta toki löysimme myös huolestuttavampiakin tapauksia. Lääkärille olisi siis aina tällaisissä vuototapauksissa hyvä mennä. 

Tänään soitin neuvolaan. Sain lohduttavia uutisia, mutta terveydenhoitajan mielestä on hyvä että minulla on huomiseksi neuvolalääkärille aika varattuna. Onneksi mieheni pystyy tuleen huomenna kanssani lääkärille. Hartaissa toiveissamme on kuulla kaunis mutta kiivas sydämensyke kera hyvien uutisten.       

Aivan ihana päivä!! Tänään sai vihdoin ihastella pientä masuasukkia, kun matka suuntautui kohti keskusäitiysneuvolaa ja ultrausta. Siellä oli aivan tosi kiva ultraaja joka selitti kärsivällisesti kuvasta vauvan osia ja asentoa. Ensin vaavi vain oli ihan paikallaan sydän sykkivänä. Kysäisin, että eikös siellä ollenkaan liikuta. "Nämä näin pienet tuppaavat nukkumaan tosi paljon". Pienen vatsaan taputtelun jälkeen masuasukki heräs ja aloitti jumppaamisen. Milloin hypittiin kohdunpohjasta vauhtia puskien, milloin vähän potkittiin, vaihdeltiin kylkeä, ojennettiin vartalo ja jalat aivan suoriksi ja heiluteltiin käsiä.... siis aivan uskomaton show!! Niin vauhdikas show ettei mittauksista meinannu tulla mitään, mutta tuleva äiti nautti sydämen kyllyydestä   Harmi vaan ettei saatu oikein mitään hyviä kuvia mukaan.

Sikiön koko (pää-peppu) 55,2mm 
Pään halkaisija 17,5 mm
Niskaturvotus 0,8mm
-> riskiluku 1:11000. Kuulemma hyvä luku. 

Tämän ultran perusteella raskausviikoja olisi nyt 12+1. Varhaisultran ja hedelmöittymisajankohdan mukaan 11+3. Vaikka eroa onkin 5 päivää, ei laskettua aikaa luonnollisestikaan muutettu. Meillä kun kuitenkin tietää aivan tarkalleen tuon hedelmöittymispäivän ja ultraaja sanoi, että sikiön selkä oli monessa kohtaa ehkä tavallista suorempana joten pää-peppu-mittakin voi olla hieman yläkanttiin.  LA siis 31.07.2010 !

Rakenneultra-aikakin varattiin eli 15.3. päästään ihaileen pienokaista toistamiseen. Ensiviikolla onkin sitten jo neuvolalääkari. Silloin varmaan kuullaan sydämensykettä.  

Tämä alkuraskaus tähän asti on ilmeisesti mennyt ihan hyvin. Ei merkittävää pahoinvointia vain joskus hieman minimalista yökötysoloa. Rinnatkaan eivät enää tunnu mitenkään erikoisilta. Väsymys on kuitenkin ollut ihan järjetöntä. Olen haukotellut kokoajan ja olen menny nukkuun lähes välittömästi töistä kotiin tultua. Nyt tuntuu, että tuo väsymyskin olisi hieman hellittänyt viimeisen parin päivän aikana, näin jopa yhden elokuvan lähes kokonaan ja ihan loppuun asti .   Tässä vuodenvaihteen tienoilla on tuntunut enemmän tuollaisia repaisy-vihlasuja, toivottavasti johtuvat kohdun kasvamisesta. 

Maanantaina kävin verikokeissa ja ens viikolla on kauan odotettu ultra ja sitä seuraavalla neuvolalääkäri. Vaikka ultraa odottaessa tuntuukin että aika matelee, on aivan uskomatonta että ollaan jo näinkin pitkällä, yhdennellätoista raskausviikolla. Kohta raskaus on edennyt jo ensimmäisen kolmanneksen yli.... mutta eipäs nuolasta ennen kun tipahtaa.

Vaikka olenkin opiskellut paljon esim. raskausajan ravinnosta ja olen kaikkia sääntöjä noudattanut, sattui eilen pieni haksu; söin aivan epähuomiossa jauhemaksapihviä. Kun yli puolet isosta pihvistä oli jo nakerrettu, tajusin mitä syön. Voihan tyhmyyteni! No lohduttaudun siihen, että äitini söi kaikkien raskauksiensa aikana lääkärinsuosituksesta maksaa matalien rauta-arvojen vuoksi ja ainakin omasta mielestämme me lapset olemme suhteellisen normaaleja.    Jatkossa vielä huolellisempi. 

Vuoden vaihtuessa meillä oli pienen pieni vieras, aivan hellyyttävän ihana noin 10 päivän ikäinen ystäviemme esikoinen. Voi kuinka hän olikin suloinen. Käsittämätöntä että jos kaikki menee hyvin, voi ensikesänä meilläkin olla tuollainen pieni käärö. 

Eka neuvolakäynti on siis nyt tehty. Saatiin olla siellä kivan neuvolatädin luona reilut pari tuntia. Ensin terveydenhoitaja näytti mitkä ovat neuvolakäyntien alkurutiinit eli pissa purkkiin ja punnitseminen sitten mentiin tädin huoneeseen. Kaikki ennalta täytetyt lomakkeet käytiin läpi ja keskusteltiin ravinnosta ja elintavoista. Kuulemma tosi hyvät lähtökohdat koska ei käytetä alkoholia eikä tupakoida, syödäänkin monipuolisesti, ainut että mun pitäis muistaa/keretä syödä joka aamu aamupala. Odotin, että olisin kuullut moitteita painostani, mutta enpä saanut kuin asiallisen neuvon että olisi hyvä jos paino pysyisi jotakuinkin samoissa koko raskausajan. Terveydenhoitaja kyseli perhetaustoja ja kartoitti hieman meidän elämäntilannetta yms. Varailtiin muutama aika eli ultra olis tiistaina 12. tammikuuta ja neuvolalääkäri 20. pvä. Noita ennen, ihan tammikuun alussa, tulisi käydä muutamissa verikokeissa. Pikkuruisen veritipankin terveydenhoitaja siinä samalla sormestani puristi ja testasi hemoglobiinin. Hb arvo kuulemma hyvä, 143. Verenpaineen mittaus olikin sitten vaikeampaa; milloin patterit oli loppu, milloin liittimet oli väärin päin jne jne. monta laitetta testattiin ja lähes yhtämonta terkkaria kävi mittausta tekemässä. En ole kyllä koskaa terkkarin luona nauranut niin paljon; oli se sen verran säätämistä yhden verenpaineen kanssa. Muhevat porukkanaurut mukavasti rentoutti ennestään ihan mukavaa ekaa neuvolakäyntiä. Lopulta painekin saatiin kirjattua, 122/76, kuulemma hyvä. Sikarokotuskin tuli otettua. Ei sattunut yhtään, mutta ikävän kipeän patin siitä olkavarteensa sai.

Jouluaattona pukki toi meille Kirjapajan julkaiseman Yhteinen odotus -kirjan. Siihen voi kirjoitaa tunnelmiaan ja ajatuksiaan raskauden eri vaiheissa. Tänään kirjoiteltiin muutamia alkuraskauden juttuja esim. kohtiin "Äiti ja isä täyttävät yhdessä: Missä teitte raskaustestin? Mitkä olivat odottavan isän ensimmäiset ajatukset, kun positiivinen tulos tuli? Minkälaisia terveisiä haluatte lähettää vauvalle tässä vaiheessa, mitä haluatte hänen tietävän?" jne jne. Ihan mukava ja herkistävä kirja. Minä kirjoitan siihen omat juttuni suomeksi ja mieheni omalla äidinkielellään eli arabiaksi. Vaikka mieheni osaa suomea aikas hyvin, käänsin hänelle esim kirjoittamiani tekstejä tai otsikoita. Siinä keskustellessamme ja kirjoitellessamme aikas usein vierähtelivät onnen kyyneleet vuolaasti poskia pitkin. Oli outoa ja koskettavaa kirjoittaa sanat isä ja äiti tarkoittaen miestäni sekä minua. Täytyy sanoa, että tuo kirjaan kirjoittaminen on tehnyt todemmaksi tämän raskauden; meille on ihan oikeesti tulossa vauva!   ... jos kaikki menee hyvin  

(Kuvan laatu oli huomattavasti parempi lääkärin näytöllä. Siitä jopa ihan oikeesti näki alkion ja sen sisällä sykkeen ... ja toki kuvattaessa kuva koneelle kuvan laatu kärsi entisestään.)

Pitkään taas varhasiultran jälkeen tuntui ettei oikein mitään kunnon oireita oikein ole. Mutta täytyy ilokseni myöntää, että iltapäivisin alkaa aikas voimakas yökötysolo joka kestää voimistuen pitkälle iltaan. Ja ihan oikeesti pystyisin nukkuun lähes kaikki päivät putkeen. Nämä kaivatut oireet mukavasti rauhoittavat ja antavat luottamusta siihen että tuolla kohdussa jotain taitaa tosiaankin olla. Tänään ollaan jopa uskallettu jutella lähitulevaisuudesta; jos päästään 12.-14. raskausviikoille, niin silloin vois vähän raottaa ovea vauvamaailman ja tutustua vauvatarvike yms. tarjontaan. Se kun on sellainen "bisness" joka on aina ollut täysin mun sivistyksen ulkopuolella.

Maanantaina mennään ensivisiitille äitiysneuvolaan. Posti kantoi jo joitain infolappuja ja esitietolomakkeita. Ihmettelempä vain kuinka ihmeessä siellä neuvolassa menee puolestatoista tunnista kahteen tuntiin kun on kerta jo nivaska lomakkeita valmiiksi täytettynä ennen kuin sinne edes mennään. No, ehkä neuvolan täti tietää paremmin  ... ja enhän mä mitään raskaanaolemisesta tiedäkään, joten kaikki tieto otetaan kyllä mielenkiinnolla vastaan.