Torstaina 15. pvä syntyi piiitkän ja vaiherikkaan sektion jälkeen suloinen poikavauvamme. Sektio tehtiin siis suunnitellusti hybridisalissa ja paikalla taisi olla noin parikymmentä henkilöä, tiimit monelta eri osastota ja sali oli täynnä jos jonkinlaisia koneita ja vempaimia. Olin salissa noin klo 7 aamulla. Valmisteluiden jälkeen verisuonikirurgi ja radiologi aloittivat pitkän operaation asettamalla varjoaineen sekä kuvantamislaitteiden avustamina pari biomateriaalistenttiä lantiopohjan valtimoihin estämään massiivista verenvuotoa. Tuo "projekti" kesti yllättävän kauan mutta vihdoin se oli ohi ja lastenlääkärin saavuttua paikalle itse sektio sai alkaa. Kuulin, kuinka leikkaava lääkäri ihmetteli missä pikkuinen oikein on ja sitten jo kohta, klo 10:38, syntyi meidän suloinen poikavauvamme. Vielä en kuitenkaan nähnyt vauvaamme ja jännittyneenä odotin ensiparkaisuja ja tulihan ne sieltä ja oikein hyvät parkaisut olikin. Kysyin lähimmältä hoitajalta mitä tapahtuu ja että onhan kaikki hyvin. Kuulemma kätilöt sekä lastenlääkäri tarkistivat vauvan vointia ja kaikki näytti olevan oikein hyvin. Ihanaa!   

Kun lääkärit aloittivan haasteellisemmat tehtävänsä eli istukan poistamisen sekä mahdollisen verenvuodon estämisen, minä vain haltioituneena kuuntelin meidän pienokaisemme voimakasta itkua. Onnekseni sekä leikkaavan lääkärin yllätykseksi istukka irtosikin yllättävän helposti ja muutaman verisuoniompeleen jälkeen verenvuotokin saatiin tyrehdettyä. Eli kaikki meni paremmin kuin hyvin! Vauvaakin käytiin näyttämässä minulle. Näin pienen vilauksen komeasta, suloisesti rääkyvästä, pojastamme ennen kuin hänet vietiin lämpöpöydällä synnytyssalien vastasyntyneiden hoitohuoneeseen, jossa mieheni odotti kuumeisesti ja hermostuneena uutta perheenjäsentämme. Olo siinä leikkauspöydäällä maatessani alkoin tuntien kuluessa olla jo hieman tukala ja puutunut. Mitään kipua en luonnollisestikaan tuntenut, mutta selkä ja jalat tuntuivat tosi ikävästi puutuneilta ja tietty halusin malttamattomana vauvamme sekä mieheni luokse. Mutta leikkaus ei ollut vielä ohi. Luonnollisesti vatsani kursittiin kiinni ja verisuonikirurgi tuli sulkemaan operoimansa verisuonisysteemit... ja taas aikaa kului... Vihdoin ehkä siinä yhden kahden aikoihin pääsin pois salista ja minut vietiin heräämöön. Kyselin että tarviiko mun oikeesti olla täällä, joten leikkauksessa mukana olleen lääkärin tullessa vierailulle heräämöön, sain leikkauksen jälkeisten toimintaohjeiden saatuani poistua osastolle. 

Olo oli aivan käsittämätön, tai on yhä  , sain vihdoin koskettaa meidän odotettua, toivottua ja ihanaa vauvaamme
- meidän suurta pientä onnea!