Eilen äitini kyseli teenkö taas tänäkin vuonna isänpäiväkakun. Taustalla kuului isäni ääni "Teetkö myös miehellesi kakun kun teillä on se pikkuriikkinen siellä labrassa? "  No, nyt on kuitenkin vain yksi kakku uunissa. Ehkä ensivuonna kaksi.   Ei sillä eikö vanhempani tietäisi lapsettomuushoitojen onnistumisprosenteista, onhan molemmat sisarukseni kahlaannet ne tuloksetta läpi, mutta on ihana huomata kuinka he ovat ajatuksella tässä meidänkin projektissa mukana toivoen parasta.

Eilinen päivä tuntui aivan ikuisuudelta, no ehkä kolmelta päivältä. Illalla, kun juttelin tästä meidän kuuluisasta yhdesta hedelmöittyneestä munasolusta, tuntui kuin solubiologin aamuisesta soitosta olisi kulunut jo päiviä. Kuinkahan monelta päivältä tämä sunnuntai tulee tuntumaan. Tänään on kuitenkin taas vähän aiheeseen liittyvää puuhasteluakin, kun ihanat lugesteron - kapselit on otettu käyttöön. Pari aamulla ja toinen pari illalla.

Mieheni katsoi minua hieman huvittuneena, kun lähettelin illalla sille meidän solulle suukkoja ja voimia jakautua hyväksi alkioksi. Mutta kuitenkin hänkin toivoi, että ne löytäisivät perille.    

Kaikille peukutusta ja onnea toivottaneille miljoonat kiitokset!! Ihana huomata, että ihmisiä jotka tilanteemme ymmärtää ja tietty tosi hienoa saada upeita toivotuksia tähän meille tosi tärkeään tilanteeseen.