Eka neuvolakäynti on siis nyt tehty. Saatiin olla siellä kivan neuvolatädin luona reilut pari tuntia. Ensin terveydenhoitaja näytti mitkä ovat neuvolakäyntien alkurutiinit eli pissa purkkiin ja punnitseminen sitten mentiin tädin huoneeseen. Kaikki ennalta täytetyt lomakkeet käytiin läpi ja keskusteltiin ravinnosta ja elintavoista. Kuulemma tosi hyvät lähtökohdat koska ei käytetä alkoholia eikä tupakoida, syödäänkin monipuolisesti, ainut että mun pitäis muistaa/keretä syödä joka aamu aamupala. Odotin, että olisin kuullut moitteita painostani, mutta enpä saanut kuin asiallisen neuvon että olisi hyvä jos paino pysyisi jotakuinkin samoissa koko raskausajan. Terveydenhoitaja kyseli perhetaustoja ja kartoitti hieman meidän elämäntilannetta yms. Varailtiin muutama aika eli ultra olis tiistaina 12. tammikuuta ja neuvolalääkäri 20. pvä. Noita ennen, ihan tammikuun alussa, tulisi käydä muutamissa verikokeissa. Pikkuruisen veritipankin terveydenhoitaja siinä samalla sormestani puristi ja testasi hemoglobiinin. Hb arvo kuulemma hyvä, 143. Verenpaineen mittaus olikin sitten vaikeampaa; milloin patterit oli loppu, milloin liittimet oli väärin päin jne jne. monta laitetta testattiin ja lähes yhtämonta terkkaria kävi mittausta tekemässä. En ole kyllä koskaa terkkarin luona nauranut niin paljon; oli se sen verran säätämistä yhden verenpaineen kanssa. Muhevat porukkanaurut mukavasti rentoutti ennestään ihan mukavaa ekaa neuvolakäyntiä. Lopulta painekin saatiin kirjattua, 122/76, kuulemma hyvä. Sikarokotuskin tuli otettua. Ei sattunut yhtään, mutta ikävän kipeän patin siitä olkavarteensa sai.

Jouluaattona pukki toi meille Kirjapajan julkaiseman Yhteinen odotus -kirjan. Siihen voi kirjoitaa tunnelmiaan ja ajatuksiaan raskauden eri vaiheissa. Tänään kirjoiteltiin muutamia alkuraskauden juttuja esim. kohtiin "Äiti ja isä täyttävät yhdessä: Missä teitte raskaustestin? Mitkä olivat odottavan isän ensimmäiset ajatukset, kun positiivinen tulos tuli? Minkälaisia terveisiä haluatte lähettää vauvalle tässä vaiheessa, mitä haluatte hänen tietävän?" jne jne. Ihan mukava ja herkistävä kirja. Minä kirjoitan siihen omat juttuni suomeksi ja mieheni omalla äidinkielellään eli arabiaksi. Vaikka mieheni osaa suomea aikas hyvin, käänsin hänelle esim kirjoittamiani tekstejä tai otsikoita. Siinä keskustellessamme ja kirjoitellessamme aikas usein vierähtelivät onnen kyyneleet vuolaasti poskia pitkin. Oli outoa ja koskettavaa kirjoittaa sanat isä ja äiti tarkoittaen miestäni sekä minua. Täytyy sanoa, että tuo kirjaan kirjoittaminen on tehnyt todemmaksi tämän raskauden; meille on ihan oikeesti tulossa vauva!   ... jos kaikki menee hyvin