Torstaina 15. pvä syntyi piiitkän ja vaiherikkaan sektion jälkeen suloinen poikavauvamme. Sektio tehtiin siis suunnitellusti hybridisalissa ja paikalla taisi olla noin parikymmentä henkilöä, tiimit monelta eri osastota ja sali oli täynnä jos jonkinlaisia koneita ja vempaimia. Olin salissa noin klo 7 aamulla. Valmisteluiden jälkeen verisuonikirurgi ja radiologi aloittivat pitkän operaation asettamalla varjoaineen sekä kuvantamislaitteiden avustamina pari biomateriaalistenttiä lantiopohjan valtimoihin estämään massiivista verenvuotoa. Tuo "projekti" kesti yllättävän kauan mutta vihdoin se oli ohi ja lastenlääkärin saavuttua paikalle itse sektio sai alkaa. Kuulin, kuinka leikkaava lääkäri ihmetteli missä pikkuinen oikein on ja sitten jo kohta, klo 10:38, syntyi meidän suloinen poikavauvamme. Vielä en kuitenkaan nähnyt vauvaamme ja jännittyneenä odotin ensiparkaisuja ja tulihan ne sieltä ja oikein hyvät parkaisut olikin. Kysyin lähimmältä hoitajalta mitä tapahtuu ja että onhan kaikki hyvin. Kuulemma kätilöt sekä lastenlääkäri tarkistivat vauvan vointia ja kaikki näytti olevan oikein hyvin. Ihanaa!   

Kun lääkärit aloittivan haasteellisemmat tehtävänsä eli istukan poistamisen sekä mahdollisen verenvuodon estämisen, minä vain haltioituneena kuuntelin meidän pienokaisemme voimakasta itkua. Onnekseni sekä leikkaavan lääkärin yllätykseksi istukka irtosikin yllättävän helposti ja muutaman verisuoniompeleen jälkeen verenvuotokin saatiin tyrehdettyä. Eli kaikki meni paremmin kuin hyvin! Vauvaakin käytiin näyttämässä minulle. Näin pienen vilauksen komeasta, suloisesti rääkyvästä, pojastamme ennen kuin hänet vietiin lämpöpöydällä synnytyssalien vastasyntyneiden hoitohuoneeseen, jossa mieheni odotti kuumeisesti ja hermostuneena uutta perheenjäsentämme. Olo siinä leikkauspöydäällä maatessani alkoin tuntien kuluessa olla jo hieman tukala ja puutunut. Mitään kipua en luonnollisestikaan tuntenut, mutta selkä ja jalat tuntuivat tosi ikävästi puutuneilta ja tietty halusin malttamattomana vauvamme sekä mieheni luokse. Mutta leikkaus ei ollut vielä ohi. Luonnollisesti vatsani kursittiin kiinni ja verisuonikirurgi tuli sulkemaan operoimansa verisuonisysteemit... ja taas aikaa kului... Vihdoin ehkä siinä yhden kahden aikoihin pääsin pois salista ja minut vietiin heräämöön. Kyselin että tarviiko mun oikeesti olla täällä, joten leikkauksessa mukana olleen lääkärin tullessa vierailulle heräämöön, sain leikkauksen jälkeisten toimintaohjeiden saatuani poistua osastolle. 

Olo oli aivan käsittämätön, tai on yhä  , sain vihdoin koskettaa meidän odotettua, toivottua ja ihanaa vauvaamme
- meidän suurta pientä onnea!

Huh hellettä! Voi että tätä kuumuuden määrää! Parina päivän olen ollut kyllä tosi saamaton. Tulee vain lepäiltyä kotona varjossa ja käytyä aina silloin tällöin viilentävässä suihkussa. Tuntuu, että pienenkin askareen suorittaminen on jotenkin aivan tosi vaikeaa. No ehkä olo muuttuu ja helle hellittää, kun toivottavasti päästään ensiviikolla vauvan kanssa hyvinvoivina kotiin... mutta siihen on vielä aikaa.... 

Tällä hetkellä olo on malttamaton ja tietty tuleva leikkaus vähän jännittää, mutta odotan sektiokokemusta myös mielenkiinnolla. Vauvaa haluaisin toki kovasti jo nähdä ja hoivata, mutta toisaalta rauskausaika on mennyt paljon paremmin kuin osasin aavistaa ja on ollut aivan uskomattoman ihanaa kantaa tulevaa lastamme vatsassani, välillä arvuutellen pienokaisen asentoa ja välillä iloiten ihanista möyrimisistä ja potkuista, joten varmasti kaiken uskomattoman ihanan keskellä tulen välillä kaiholla muistelemaan raskaustuntemuksia.  

Parin tunninpäästä lähdetään keskussairaalaan. Menen sinne osastolle yöksi ja aamulla aikaisin olisi sitten sektion aika. Mies tulee aamuvarhaisella osastolle katsomaan josko kuitenkin pääsisi leikkaukseen mukaan tai ainakin jää odottelemaan pikkuista kääröä paijattavaksi. Saas nähdä kuinka huominen menee. Toivon kovasti että vauvalla olisi kaikki hyvin ja ettei mulle tulisi mitään suuria verenvuotoja ja istukkakin irtoisi siististi. Tietty olis huippua jos imetys lähtis hyvin käyntiin sairaalassa oloaikana ja leikkaushaava paranisi ongelmitta...   Kovasti toivomuksia, mutta päälimmäisenä luonnollisesti vauvan terveys ja hyvinvointi.... kaikesta muusta loppuenlopuksi varmasti selvitään, tavalla tai toisella.  

Ei kait tässä voi muutakuin lähteä matkaan suurella luottamuksella lääkäreiden sekä sairaalahenkilökunnan ammattitaitoon. Ilman sitä enpä taisi olla hengissä alkuunkaan eikä meille olisi ikinä tullut tätä raskauttakaan. On se vain niin ihanaa elää 2000-luvulla !!

Wow! Seuraavan kerran toivottavasti kirjoittelen tänne pienen nyytin onnellisena äitinä. Aivan uskomatonta !!

Niinpä sitä taas käytiin äitiyspolilla. Siellä menikin melkein koko päivä, kun päivä oli täyteen buukattu ja minut oli laitettu extrana kiirreellisyyden takia. Onneksi informoivat hyvin, joten osasin varautua odotteluihin.

VIhdoin parin tunnin odottelun jälkeen aivan tosi mukava nuori naislääkäri otti minut vastaan. Kertoi magneettikuvauksen tuloksista ja lääkäritiimin leikkausratkasusta. Sitten lääkäri vielä ultrasi vauvaa, jotta kaikki on siellä yhä hyvin. Ja hyvinhän pienokaisella siellä vatsassa näytti menevän; kokoarviokin saatiin isommaksi, joten ei sieltä mitään ihan minipientä vauvaa ole tulossa vaan ihan kuulemma normaalin kokoinen. Vauvan syke oli hyvä, vauva liikkui kokoajan tosi reippaasti ja sai hyvin ravintoa napanuoraa pitkin. Istukka oli toki entisellä paikallaan täydellisesti etinen, mutta siistinnäköinen. Sitten sainkin odotella tietoa leikkauspäivästä kun lääkäri ja kätilöt aloittivat soittorumban ympäri sairaalaa sopiakseen leikkaussalissa olevasta henkilökunnasta yms.

Välillä kävin lounaalla ja anestesialääkäriä moikkaamassa. Sitten taas odottelua ja odottelua. Vihdoin sain mennä kätilöä tapaamaan. Muutama järjestelysoitto vielä ja sitten leikkauspäivän ohjelma alkoi selkiintyyn. Menen keskiviikkoiltana sairaalaan ja torstaiaamuna spinaalipuudutuksen sekä epiduraalin jälkeen olisi tarkoitus ensin yrittää sulkea kohdun verisuonia biohajoavin sulkukatetrein ja sitten tehdään itse sektio hybridisalissa. Näin tehtävä leikkaus on kuulemma melko harvinainen jopa isossa yliopistollisessa keskussairaalassa ja paikalle tulee niin paljon henkilökuntaa eri osastoilta, että todennäköisesti mies ei pääsekään sektioon mukaan. Tuore isä saa kyllä sitten heti mahdollisuuksien mukaan olla vauvan kanssa, kun sillä aikaa äidistä yritetään irroittaa istukkaa ja vatsa kursitaan kokoon. 

Vielä viikonloppu ja muutama päivä niin ollaankin jo matkalla sairaalaan ja leikkausta. Nyt viikonloppuna olis tarkoitus laittaa kaikki viimeisetkin säädöt vauvaa varten valmiiksi ja pakata sairaalakassi. Pitäis vain muistaa ottaa tosi iisisti jottei vain yhtään vuotoa tai/ja supistuksia tulisi ennen asetettua h-hetkeä. Onneksi mies on luvannut esim. siiivota kodin  joten mä yritän myös lepäillä    

Tiistaina oltiin keskussairaalassa synnytystapa-arviossa. Siellä oli vähän omissa oloissaan oleva naislääkäri ja mukava kätilö jotka ottivat meidät vastaan. Lääkäri ultrasi lähes välittömästi ja kutsui osaston ylilääkärinkin katsomaan tilannetta ja antamaan arvionsa. Tilanne ei näyttänyt kovin hyvältä. Istukka oli niin kuin jo tiedettiinkin, totaalisesti etinen ja se kasvaa yli 5 cm kohdunsuun yli. Sikiö oli perätilassa hieman viistossa perä vasemmalla. Ultralla näkyvyys jäi korkeintaan kohtalaiseksi, mutta saadulilla mitoilla sikiön painoarvio selkeästi alle normaalin. Istukan ja kohtulihaksen välillä runsaasti kiinnikkeitä jotka kiertävät istukkaa. Erityisesti istukan alaosassa sekä kohdunkaulan päälle tulevassa osassa poikkeavia virtauksia (isoja verisuonia joita ei siis pitäisi olla). Tämän vuoksi tuleva sektio täytyy tehdä hyvissä ajoin ja hyvin suunniteltuna. Verenvuotoriski merkittävä. Jos yksikin supistus tai pikkuruinen tippa veristä vuotoa tulee, niin suunta välittömästi kohti yliopistollista keskussairaalaa.

Hyviä puolia: sikiö liikkuu erittäin vireästi. Ainakaan tähän mennessä ei ole ollut supistuksia eikä vuotoa. Kohdunkaula on täysimittainen ja yhä siis kiinni. 

Ensi viikon tiistaina olisi toka synnytystapa-arvio jossa katsotaan tarkempi synnytysajankohta (nyt vain siis arvioitiin sektio tehtäväksi raskausviikoilla 37-38) ja suunnitellaan synnytyksen järjestely sekä tietenkin tehdään sikiön hyvinvointikontrolli. Lisäksi käyn veritesteissä jotta minulle sopivaa verta varataan tarpeeksi leikkaus-/hybridisaliin ja käyn anestesialääkärin juttusilla.

Vointi on vatsan kokoon verrattuna varsin hyvä. Kuuma on kuin olisi saunassa ja liitoskivut vaivaavat joten esim. asennonvaihtaminen ja liikkeelle lähtö tuottavat melkoiset kivut. Muita vaivoja ei sitten olekaan ollut paitsi ihan nyt parina yönä sain ihan hillittömät krampit/suonenvedot sääriin. Peitonkäyttö auttoi kyllä kramppeihin, mutta sitten tulikin taas tosi tosi kuuma    

Sain viimeviikolla kutsukirjeen keskussairaalasta. Synnytystapa-arvioon mennään Juhannuksen jälkeen tiistaina eli siis jo viikon päästä. Saas nähdä mille päivälle saadaan aika sektioon. 

Kohta saakin siirtyä Juhannuksen ja äitiysloman viettoon. Töistä ei kyllä yhtään huvittais vielä kotiutua. Mä varmaan tylsistyn siellä kuoliaaksi vaikka siellä kyllä olisi vähän järkkäyshommiakin, mutta eipä niiden takia tarvitsisi vallan töitä lopettaa. Taidanpa siis vähän poikkeilla töissä vaikka äitiysloma virallisesti alkaakin